Nooan päivät, osa 2

 

Vanha sananlasku sanoo – ei mitään uutta auringon alla.

 

MTV uutisoi iltapäivällä, että Keskusrikospoliisi on saanut päätökseen tutkinnan laajassa lapsiin kohdistuvassa seksuaalirikosvyyhdissä. Tutkinnanjohtaja kertoi tiedotustilaisuudessa, että epäiltyjä tapauksia on jopa 70 ja tutkinta ulottuu 17 maahan. Uhrien satuttaminen ja seksuaalisen nautinnon hankkiminen väkivaltaisen aineiston kautta liittyy keskeisesti vyyhtiin.

 

Ulkomailta tullut jaettu materiaali on sisältänyt raakaa väkivaltaa, hyvin pieniä lapsia ja jopa lapsen tappamista. Tutkinnanjohtaja kertoi tiedotustilaisuudessa, että materiaalin joukossa on ollut erilaisiin fetisseihin, natsismiin ja jopa saatananpalvontaan liittyviä piirteitä. Epäillyt ovat poliisin mukaan "tavallisia työssäkäyviä ihmisiä."

 

Miley Cyrus kertoo, miksi näin: ”Saatana on todella mukava kaveri”. Miley kuvasi suhdettaan häneen “isälliseksi ja hoitavaksi”.

 

Rihanna taasen linjasi seuraavasti: “Tyhmyyden huipentumaa on se, että tekee jotain asiaa kerta toisensa jälkeen vaikkei se toimi”. Kyseisessä lastentapahtumassa Bridgetown’issa, Barbadoksella, Rihanna jatkoi: “Jollei Jeesus ole vastannut rukouksiinne, kokeilkaa rukoilla Saatanaa”. Jostain syystä pääministeri Freundel Stuartille tuli kiire kuskata nuo lapset ulos.

 

Toiset starat menevät myös jo puheista tekoihinkin: ilmeisesti presidentti Trumpin hiusleikkaus tai joku muu tärkeä pänni Lana Del Rey’tä siinä määrin, että hän yllytti miljoonia nuoria fanejaan suorittamaan noidan loitsun, mikä oli asetettu tappamaan presidentti Trump sydänkohtauksella.

 

No tämä siis ”onneksi vain” aineettomassa maailmassa. Mutta nyt kun jo tavalliset pulliaisetkin tappavat seksikokemuksen vuoksi mm pieniä lapsia, niin johtavat ”tähdet” pistävät vielä pahemmaksi: mitä yhteistä on Katy Perryllä, Meryl Streepillä, CNN:n suosikkijuontaja Anderson Cooperilla ja ex-presidentintytär Chelsea Clintonilla?

 

He kaikki ovat syöneet ihmislihaa Los Angelesin pahamaineisessa kannibaaliravintolassa, Cannibal Club’issa.

 

Ravintolan vakioasiakas Katy Perry sanoi hiljattain: “Kannibalismi on paljon yleisempää kuin saattaisit ajatella; ihmisliha on parasta lihaa“.

 

Tuo ravintola kehuu palvelevansa “L.A.’n kulttuurieliittiä“, ja Cannibal Club’in webbisaitti tekee selväksi, että he spesialisoituvat ihmislihan valmistukseen joka tulee “nuorista ja terveistä ruhoista” – joita saadaan kuulemma mm. testamentattuna.

 

Aivan varmasti saadaan, joo. Sillä onhan kyseessä sentään tärkeät ihmiset tärkeine tarpeineen: jokin aika sitten Chelsea Clinton kertoi seuraajilleen Twitterissä, että Satanismi on “uskonto” joka ansaitsee “kunnioitusta.”

 

 

Onko ”kello jo näin paljon”? Sillä Jeesushan kertoi toisen tulemisensa ajankohdan maailmasta seuraavasti: ”Ja niinkuin kävi Nooan päivinä, niin käy myöskin Ihmisen Pojan päivinä: he söivät, joivat, naivat ja menivät miehelle, aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin; ja vedenpaisumus tuli ja hukutti heidät kaikki. Niin myös, samoin kuin kävi Lootin päivinä: he söivät, joivat, ostivat, myivät, istuttivat ja rakensivat, mutta sinä päivänä, jona Loot lähti Sodomasta, satoi tulta ja tulikiveä taivaasta, ja se hukutti heidät kaikki, samoin käy sinä päivänä, jona Ihmisen Poika ilmestyy.” (Luuk. 17:26-30).

 

Lootin päivinä Sodoma ja Gomorra olivat jo ajautuneet sellaiseen seksuaalisuuden tilaan, että nk. luonnoton oli se uusi normaali. Raamatun mukaan Jumala on aina ”sama” – eikä Hän muutu: ”Sillä minä, Herra, en muutu” (Mal. 3:6) ja ”Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti” (Heb. 13:8)

 

Ja kukapa meistä tosikristityistä rohkenisi lähteä arvostelemaan Jumalan tekoja - ”Totisesti, Jumala ei tee väärin” (Job 34:12). Vastaan siksi kysymyksellä: olemmeko kuulleet Kaikkivaltiaan pyytävän anteeksi mahdollista ”erehdystään” Sodoman ja Gomorran kohtalon osalta? Joskin tänään puolet Suomen kirkkopapeista näkevät kyllä sinänsä selvän asian toisin.

 

Mutta Nooan päivinä tuohon turmelukseen oli tullut yksi mauste lisää. Ihmiskunnan historia tuntee nimittäin vain yhden ajankohdan - "Babylonian Talmud’in" (juutalaisten rabbien selitysteos ajalta 1000 vuotta ennen Kristusta) mukaan – jolloin samaa sukupuolta olevia henkilöitä vihittiin avioliittoon. Osaatko arvata sitä aikakautta? Se oli Nooan päivinä. ”Sillä niinkuin oli Nooan päivinä, niin on Ihmisen Pojan tulemus oleva” (Matt. 24:37).

 

No mitäs tekemistä noilla aloituksen ”herkkusuilla” sitten on Nooan kanssa?

 

Siitä nähtiin esimerkkejä myös Russel Crowen Hollywood- elokuvassa “Noah” vuodelta 2014: sen kannibalismikohtauksissa huutavia naisia raahattiin syrjään syötäväksi.

 

Tuossa valossa tulee aivan toiseen perspektiiviin kaikki ne ohjeet, joita Jumala antoi ko. Nooan ajan vedenpaisumuksesta selvinneelle jäännökselle – mitä lihaa syödä jne. Ja koska eivät siis olleet aiemminkaan olleet mitään vegetaristeja, nuo tähdennykset olivatkin siis enemmän kuin ”tarpeen”.

 

Mutta nykyihmiskunta jatkaa ”syöksykierteessään”. Viime lokakuussahan Hesassa tarjottiin ”ihmisburgereita”. Nyt sitä agendaa sitten tuodaan toisaalla – elokuva muuttuu todeksi: ainoa ravinto, soijasta ja levästä tehty keksi, valmistettiinkin jostain aivan muusta: https://www.youtube.com/watch?v=Q79mo04Crb0

 

Eivät siis vaivautuneet edes muuttamaan nimeä, soylent. Eli värielokuvien alkuajoista lähtien tuo suunnitelma on ollut olemassa – ja sitä on hivutettu hiljalleen sisään. Tai sitten ”arvasivat” aika hyvin – aikatauluineen - ilmaston muutokset ym itse kehittämänsä side storyt sille ajalle. Se taitaakin loppupeleissä mennä niin, ettei tavallisella kansalaisella ole silloin edes varaa mihinkään muuhun lihaan – kuten ko elokuvan juonikin kertoo: https://fi.wikipedia.org/wiki/Maailma_vuonna_2022   Ja tuo v. 1973 elokuvahan päättyy kuolevan sankarin korahdukseen: ”Soylent Green valmistetaan ihmisistä!”. Seuraavassa videossa on koottu valtava määrä nykypäivän hittielokuvia, joiden agenda on juuri edellä kerrottua: https://www.youtube.com/watch?v=Xx2shAI4VFI

 

Ja Hollywood painaa päälle yhä irvokkaammin: action- elokuvan Kingsman – The Golden Circle (2017) kohtauksessa epäonnistunut pahis myllytetään jauhelihaksi, jonka pihviburgerin sitten kuuliaisempi pahis joutuu syömään: https://www.youtube.com/watch?v=CEpuNjzQ1gA

 

Samoin TV- sarja Fargon lihamestari joutui jauhamaan tavallisesta poikkeavaa tavaraa, kun vaimo yliajoi gangsterin. Ja niin edelleen ...

 

”Raskaitten asiain tutkiminen on raskasta.” (Sananlaskut 25:27)

 

Minulla on kuusi lasta - ja tällaiseen maailmaan olen heidät saattanut. Henkilökohtaisesti en näe toivoa missään muussa kuin Raamatun Jumalassa – Kristuksessa Jeesuksessa.

 

Ja tämä Jumala on valmistanut rangaistuksen myös noille ihmislihalla elostelijoille – ei pelkästään siksi, että yleensä aina epäjumalanpalvontaan liittyy olennaisena osana kaikenlainen mässäily – vaan siksi että Hänen ”on kosto ja rankaiseminen, säästetty siksi ajaksi, jolloin heidän jalkansa horjuu. Sillä heidän onnettomuutensa päivä on lähellä, ja mikä heitä odottaa, se tulee rientäen” (5 Moos. 32:35).

 

Ja osa tuota kostoa on ”silmä silmästä”: Sakarjan kirjan 11. luku kertoo hyvästä paimenesta ja hullusta paimenesta. Hyvä Paimen on tietysti kuva Kristuksesta – ja hullu Saatanan antisellaisesta. Jumala armossaan antaa maailman myös nähdä sen ”vaihtoehdon”, millaista on elämä toisen herran ”uudessa maailmanjärjestyksessä”.

 

No, tuon Antikristuksen maanpäällisen helvetin kuvauksista olen jo tarpeeksi kertonut. Kerron tässä enää sen, mitä Sakarja luvussaan aiheeseen lisää: ”Niin minä sanoin: "Minä en tahdo enää teitä kaita. Kuolkoon, joka kuolee; hävitköön, joka häviää; ja jäljellejäävät syökööt kukin toisensa lihaa.” (Sakarja 11:9).

 

Olli-Pekka Tuikkala

 

Lähteet:

 

Raamattu

Miley: https://newspunch.com/miley-cyrus-satan/

Rihanna: https://newspunch.com/rihanna-jesus-prayers-satan/

Lana: https://newspunch.com/lana-del-ray-witchcraft-trump/

Los Angelesin ravintola: https://newspunch.com/cannibal-club-perry-streep-clinton/

edit 5.8.2019: koska edellinen linkki on myöhemmin hävinnyt, tässä samat asiat: https://www.youtube.com/watch?v=0uIwFNbZCW8


Julkaistu MV- Lehdessä 28.03.2019 11:17 

Julkaistu MV- Lehdessä 28.03.2019 11:17