Linnut putoilevat taivaalta

 

YLE Uutiset kertoi, kuinka vajaa vuosi sitten avatun kauppakeskuksen seinustalle putoilevat kuusitiaiset hämmentävät ohikulkijoita Helsingin Pasilassa.

 

”Linnut ovat nähneet jossain lasipinnassa maisemaheijastuksen ja törmänneet siihen. Erikoisinta tässä on ehkä se, että yleensä rakennuksiin törmäilee lähinnä yöllä muuttavia lajeja, mutta kuusitiainen on kyllä päivämuuttaja. Nämäkin linnut ovat todennäköisesti matkanneet parvena”, selitetään. 

 

Asiaan ei tietysti liity varmaan mitenkään se, että Tripla on Euroopan ensimmäinen kauppakeskus, jossa on kattava 5G-verkko. 

 

Kuten pari vuotta sitten kirjoitin, vastaavia ilmiöitä on jo todistettu muuallakin: Hollannissa kirjaimellisesti putosi taivaalta satoja lintuja – ja sattumoisin muutaman sadan metrin päässä samaan aikaan juuri testattiin 5G- tornia. De Wulp’in lintuasiantuntija Sharon Lexmond kertoi: ”Kaikki tapahtui nopeasti. Linnut eivät olleet mitenkään kuihtuneita, eivätkä vaikuttaneet mitenkään sairailta. Ne vain putosivat kuolleina alas“. 

 

Niinpä niin. Joka tapauksessa yhä lisää 5G- laitteita ilmaantuu ekosysteemiimme, ja se tarkoittaa sitä, että ”tehoja” täytyy lisätä – samoin kuin tehdä antenniverkostoa yhä kattavammaksi.

 

26. syyskuuta 2019 langaton 5G otettiin käyttöön Wuhanissa Kiinassa (ja se käynnistettiin virallisesti 1. marraskuuta) noin kymmenentuhannen antennin verkolla - enemmän antenneja kuin  Yhdysvalloissa silloin yhteensä, ja kaikki siis käyntiin yhteen kaupunkiin. Korona(?)tapauksien piikki tapahtui Wuhanissa 13. helmikuuta, samalla viikolla, kun Wuhan käynnisti 5G-verkon liikenteen seuraamiseksi – ks. mm. ao. itseajavat bussit. ”Sairaus” on sitten kummallisesti ”seurannut” 5G-asennusta mm. kaikissa Amerikan suurimmissa kaupungeissa.

 

Eikö ole mielenkiintoinen – mutta varmaankin puhdas – yhteensattuma (?). Mistäpä juolahtikin mieleen takavuodet: kun röntgensäteilystä ei tiedetty vielä tarpeeksi, käytettiin sitä samalla tavoin surutta esim. kenkäkaupoissa, jotta nähtäisiin miten jalka asettuu kengän sisällä jne... 

 

Teet viisaasti, jos/kun tarkkailet vointiasi. Sillä jos asut 5G- käyttöönottoaluella, ja sinulla alkaa yllättäen ilmetä unihäiriöitä, verenpaineen ja sydämen rytmihäiriöitä, ruuansulatusongelmia, hiusten lähtöä, tinnitusta, ihottumaa, huimausta, pahoinvointia, päänsärkyä, muistiongelmia, keskittymisvaikeuksia, väsymystä, flunssan kaltaisia oireita ja/tai rintakipuja, se ei välttämättä ollenkaan ole kausiflunssa eikä Covid. Vaan 5G

 

”Nostakaa silmänne taivasta kohti ja katsokaa maata, joka alhaalla on, sillä taivaat katoavat kuin savu ja maa hajoaa kuin vaate ja sen asukkaat kuolevat kuin sääsket, mutta minun autuuteni pysyy iankaikkisesti, ja minun vanhurskauteni ei kukistu.” (Jes. 51:6).

 

Olli-Pekka Tuikkala

 

Lähteet:

Raamattu