”The Running Man”

 

Edellisessä artikkelissani käsittelin elokuvien ja TV- sarjojen kautta tapahtuvaa mukauttamista. Vaikka olen seuraavaa aihetta aiemmin nopeasti sivunnutkin, ajattelin avata sitä tarkemmin. Sillä eivät elokuvat ja sarjat pelkästään mukauta – ne jopa ennustavat. Vai pitäisikö paremminkin sanoa, että kertovat edeltä, mitä tullaan toteuttamaan?

 

Arnold Schwarzeneggerin hittielokuvassa ”The Running Man” (vuodelta 1987) eletään dystopiassa vuonna 2019. Maailmantalous on romahtanut, ruoka ja luonnonresurssit ja öljy vähissä. Poliisivaltio, joka on jaettu paramilitaareihin vyöhykkeisiin, hallitsee kovalla kädellä.

 

Hallinto valvoo ja rajoittaa TV- ohjelmistoa ja suosituin show on ”running man”- kuolemanjuoksu. Kaikki taide, musiikki ja kommunikaatio on sensuroitu. Kaikenlainen vastustus on kielletty ja estetty, joskin pieni resistanttijoukko edelleen yrittää.

 

Ja USA:aa rajoittaa muuri. Pääosastara Arska ymmärtää että kaikki on valhetta, mutta hänet lavastetaan – ja joutuu tuohon raakaan kuolemankilpailuun. Kaikkia valvotaan kansallisen ID- databasen päällä, jolla myös henkilön alueellinen liikkuminen säädetään, TV:ssä näkyvän verkon välityksellä. Raamatun ennustaman pedon merkin kaltainen viivakoodilärpäke toimii kulkukorttina & ID:nä.

 

Tuota show’ta pyörittää järjestö nimeltä ICS. USA:an muuten perustettiin vuonna 2003 CIS, (US) Citizenship and Immigration Services, eli kansalaisuus- ja maahanmuuttopalvelut. Pääasiassa feikkiuutisia näytetään TV:ssä – ja myös Arskan lavastus rikokseen, jota ei tehnyt.

 

Maahanmuuttajat pyörivät kaduilla – ja heitä viedään tunneleihin. Helvetin enkelit ym jengit terrorisoivat väestöä; samalla taustalla näkyy iso mainos, jossa firman nimi, ”Cadre”. Tänään Donald Trumpin vävyllä, Jared Kushnerilla, on sen nimisen yrityksen omistus, yhdessä George Soroksen kanssa. Elokuvassa on selkeät viitteet tosi-TV:stä, ”Eyes Wide Shut”- salaseuroista Venetsia- naamareineen – sekä ”sinisen ja punaisen tiimin” paradigmasta (jonka moni tuntee).

 

Digitaaliset kasvoskannukset tunnistavat ihmiset. Ja itse showmaster on Trumpin esikuva. Hän toteaa: olen ollut tässä roolissa 30 vuotta (... 30v elokuvan jälkeen Trump nousee USA:n presidentiksi). Ja jotta kytkentä nykypäivän gameshow:hin tulisi täysin selväksi, yksi näyttelijöistä vastaavassa roolissa on ex-showpainija Jesse Ventura. Ja niin edelleen...

 

Jollei tämä herättänyt kysymyksiä, niin ehkä seuraava sitten: vuonna 1958 tehty TV:n lännensarja ”Trackdown” on vielä konkreettisempi: lännenmiehet ovat pulassa, sillä kaupunkiin tulee kiertävä ”taikuri” vankkureineen: ”Maailma tulee tuhoutumaan ja vain minä tuon teille pelastuksen – rakennetaan muuri”.

 

Varmaan aivan sattumalta – ja mihinkään liittymättä - tuon pelastajan nimi on Trump. Sheriffi yrittää herätellä kansaa, muttei kukaan usko – eikä ”savuavaa asetta” löydy. Pukuherra toteaa: ”Pienenä pelkäsimme pimeää. Muttemme enää ole lapsia. Mutta eikö ole jännä kuinka iso valhe tekee meistä jälleen lapsia”.

 

Tekeekö?

 

Lopuksi vielä hieman kirjallisuuden saraa: artikkelin aihepiiriin liittyy mielenkiintoinen teos, ”Viimeinen Presidentti”. Tämä Ingersoll Lockwood’in kirja alkaa sillä, että Trump valitaan USA:n presidentiksi. Siitä huolimatta että kaikki uskoivat hänen häviöönsä, Trump kuitenkin voitti.

 

Kirjassa Trumpin hotelli oli Fifth Avenuella – kuten Trump Tower nyt – ja yksi Trumpin hallinnon henkilöistä mainittiin nimeltä: Pence.

 

Ai mitä ihmeellistä tuossa? Se kirja julkaistiin vuonna 1900.

 

Eli, 116 vuotta kirjan kirjoittamisen jälkeen se tarina toteutui. Ja kun käännät tuon 116:n ylösalaisin, tulee – mihinkään tietysti mitenkään liittymättä - 9 11.

 

Ei mikään Raamatun profetia, tuokaan. Mutta ennustus. Jostain toisesta lähteestä.

 

... ”ettei Saatana pääsisi meistä voitolle; sillä hänen juonensa eivät ole meille tuntemattomat.” (2 Kor. 2:11)

 

Olli-Pekka Tuikkala

 

Lähteet:

Raamattu