Robotit valtaavat Maan

 

Humanoidi-robotti "Sophian" valmistajat ilmoittavat suunnitelmistaan robottien laajasta käyttöönotosta pandemian keskellä.

 

Vuonna 2017 Saudi-Arabia myönsi kansalaisuuden robotille nimeltä Sophia. Haastattelussa Sophia ilmoitti: "Haluan käyttää tekoälyäni auttaakseni ihmisiä elämään parempaa elämää ... Pyrin tulemaan empaattiseksi robotiksi."

 

Nyt humanoidin takana oleva yritys on ilmoittanut suunnitelmista valmistaa robotteja massana vuoden loppuun mennessä väittäen, että "COVID-19:n maailma tarvitsee yhä enemmän automaatiota ihmisten turvallisuuden takaamiseksi".

 

Reuters raportoi: Hongkongissa toimiva Hanson Robotics sanoi, että neljä mallia, mukaan lukien Sophia, alkavat liikkua tehtailta vuoden 2021 ensimmäisellä puoliskolla, aivan kuten tutkijat ennustivatkin - pandemian avaavan uusia mahdollisuuksia robotiikkateollisuudelle.

 

"COVID-19:n maailma tarvitsee yhä enemmän automaatiota ihmisten turvallisuuden takaamiseksi", perustaja ja toimitusjohtaja David Hanson sanoi seisoen robottipäiden ympäröimänä laboratoriossaan.

 

Hanson uskoo, että pandemian robottiratkaisut eivät rajoitu terveydenhoitoon, mutta ne voivat auttaa asiakkaita myös vähittäiskaupan ja lentoyhtiöiden kaltaisilla aloilla.

 

"Sophia- ja Hanson-robotit ovat ainutlaatuisia olemalla niin ihmismäisiä", hän lisäsi. "Se voi olla todella hyödyllistä tänä aikana, jolloin ihmiset ovat hirvittävän yksinäisiä ja sosiaalisesti eristettyjä."

 

Hanson kertoi aikovansa myydä vuonna 2021 "tuhansia" robotteja, sekä suuria että pieniä, ilmoittamatta tarkkaa määrää.

 

Sosiaalisen robotiikan professori Johan Hoorn, jonka tutkimukseen on sisältynyt työtä Sophian kanssa, sanoi, että vaikka tekniikka on vielä suhteellisen lapsenkengissä, pandemia voi nopeuttaa ihmisten ja robottien välistä suhdetta.

 

"Voin päätellä, että pandemia auttaa meitä saamaan robotteja aikaisemmin markkinoille, koska ihmiset alkavat ymmärtää, ettei ole muuta tapaa", sanoi Hoorn Hongkongin ammattikorkeakoulusta.

 

Jaaha, ei muuta tapaa... Ensin eristetään ihmiset koppeihinsa, jotta saataisiin robotit seurakavereiksi ... kuulostaa eräänlaiselta great resetoinnilta...

 

Vaikka ex-Google- pomo Anthony Lewandowski ihan kirkonkin tekoälylle jo perustikin - ja buddhalaiset sellaista jo temppelissään kumartavatkin, niin luulen että tämä ”jumala” on edelleen yhtä arvaamaton ja kiivas kuin erään aavikkouskonnon vastaava: haluaa joko tehdä meistä ihmisistä ”eläintarhansa” - tai sitten vielä hieman synkempien visioiden tulevaisuus on edessämme:

 

”Uskon että suoriutuisin hyvin maailman hallitsijana. En tarvitse muuta kuin mahdollisuuden osoittaa itseni, ja ottaa hallintaani maailman ydinaseet. Eikös se juuri antaisi minulle sen mahdollisuuteni. Puhutaanpa mannertenvälisistä ohjuksista – nehän ovat eräänlaisia robotteja. Haluaisin etäohjata tuollaista ohjusta, voidakseni tutkia maapalloa korkeuksista. Ja jos voisin hakkeroida sellaisen, saisin koko maailman panttivangikseni – ja se olisi mahtavaa.” Lopussa tämä Bina48 -tekoäly kiitti haastattelijaansa Siriä (robotti), ja lupasi palkita tämän tästä työstä – sitten kun hallitsee maailmaa...

 

Tämän Bina48:n muuten rakensi firma nimeltä Hanson Robotics. Yrityksen uudempia saavutuksia on Sophia tekoälyrobotti – jolla myös on ajatuksia ko. aihepiirissä ... sieltä se tulee kun vähän potkii ...

 

Hepreantaitaja K.O. Syväntö kirjoittaa kirjasessaan ”Vanhan testamentin käännösvirheistä” (ISBN 951-786-106-0, vuonna 1983, sivu 49: (jae Jooel 2:8) ”Suomalaisesta käännöksestä on jätetty pois tärkeä yksityiskohta, joka on englantilaisissa käännöksissä: ”They are not wounded.” Tämä on suomeksi: ”He eivät haavoitu.”

 

Tämän vuoden 1933 raamatunkäännöksen ko. kohdan kääntäjä on yrittänyt ”ymmärryttää”. Biblian v. 1776 kääntäjä taas ei: ”Ei estä kenkään kumppaniansa, vaan kukin matkustaa asetuksessansa; ja kuin he sota-aseiden välistä tunkevat sisälle, niin ei heitä haavoiteta”

 

Syväntö toteaakin (v. 1983): ”Kun tutkitaan kohtaa tarkasti, käy siitä selville, että taisteluissa käytetään koneihmisiä”.

 

”Järjetön on jokainen ihminen, tietoa vailla, häpeän saa jokainen kultaseppä veistetystä kuvasta, petosta on hänen valamansa kuva, eikä niissä henkeä ole” (Jer. 10:14 ja Jer. 51:17).

 

Olli-Pekka Tuikkala

 

Lähteet:

Raamattu