Paavilla on asiaa

 

Paavi Franciscus päätti vierailunsa muslimivaltio Marokossa sunnuntaina messulla, johon osallistui kymmenentuhatta ihmistä pääkaupunki Rabatissa. Messun edellä paavi järjesti pienimuotoisemman tilaisuuden Rabatin katedraalissa, jossa hän varoitti kristittyjä käännyttämästä muita uskoonsa.

 

No niin, Vatikaanissa lienee siis jo käytössä uudenkarhea Raamatun turbokäännösversio, jossa ei sellaisia jarruja ole enää vauhtia haittaamassa kuten Matt. 28:19, jossa Herra sanoo: ”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen”. Nyt kun Marokossa siis jo olivat paikan päällä messuamassa, niin siinähän se olisi samalla tullut evankelioitua – kuten alussa ohjeistettiin - koko maa, muun virpomisensa ohessa. Mutta kun ei.

 

On tietysti muistettava, että first things first – eli priorisoidaan touhut huolella: Independent- lehti kertoi Paavin sanoneen, että hän kastaisi alienit, jos ne tällaista toivoisivat. ”Keitä me olemme mitään ovia sulkemaan”, Fransiskus totesi.

 

Ja Islamhan on nyt pop: ”En usko että nykyään on pelkoa Islamista sellaisenaan, vaan Isisistä ja sen valloitussodasta, joka osittain kumpuaa Islamista,” paavi kertoi ranskalais-sanomalehti La Croix’lle. “On totta että valloittamisen ajatus on sisäisenä Islamin sielussa. Kuitenkin on mahdollista tulkita sitä Matteuksen evankeliumin valossa, missä Jeesus lähetti opetuslapsensa kaikkiin kansoihin, samalla tavalla valloittamaan.”

 

Ai jaha – sekö olikin sitten Islam johon niitä opetuslapsia pitikin tehdä (?). Yskis.

 

Paavi myös “kammosi” kuulla “Euroopan kristillisistä juurista”, koska hänestä ne kantavat “kolonialistisia tausta-ajatuksia” ja hän kutsui Euroopan kansoja “integroimaan” muslimivaeltajia maanosaamme.

 

“Tämä integraatio on yhä tärkeämpi tänään, koska itsekeskeisen hyvinvoinnin etsimisen seurauksena, Eurooppa kokee nyt vakavia ongelmia syntyvyyden laskun takia,” hän julisti. “Demografinen tyhjyys on kehittymässä.”

 

Paavin mielipiteet ovat hämmästyttävän samanlaisia johtavan imaamin Sheikh Muhammad Ayedin kanssa, joka sanoi että muslimien tulisi hyödyntää vaelluskriisi lisääntymällä eurooppalaisten kanssa ja “valloittaa heidän maat.”

 

Jan Markell totesi hiljattain: Juuri nyt katolinen kirkko on pahimmassa kriisissään sitten reformaation. Paavihan on perimmäinen globalisti joka voisi helposti luisua antikristuksen aisapariksi. Mikäli se Raamatun ko. väärä profeetta nousee katolisuudesta, olemme aivan viime aikoina jo nähneet sen kaltaista pahuutta, skandaali toisensa jälkeen. Paavi Fransiskus näyttää katsovan toisaalle, tähdäten vain omaan agendaansa. Ja jopa katoliset itse protestoivat, että heidän johtajansa keskittyy vain ilmastonmuutokseen, maahanmuuttoon ja sosialismiin.

 

Juurikin niin: mikä sinänsä erikoista hengelliselle johtajalle, ensin Paavi Fransiskus puhui World Government Summitille tarpeesta saada toimivampi maailmanhallitus: jollei ole solidaarisuutta, ei tule mitään mistään.

 

Ja yhä oudommin: Paavi Fransiskus kertoi italialaiselle La Repubblica- sanomalehdelle että USA:lla “on vääristynyt visio maailmasta” ja amerikkalaisia täytyy johtaa maailmanhallituksella, niin pian kuin mahdollista, “ihan heidän omaksi parhaakseen.”

 

Eli, Paavin ansioluetteloon tuli nyt hivenen säröjä: vaikkakin kypärässään nimittää itsensä Jumalan Pojan sijaiseksi – jota positiota Raamattu ei ollenkaan tunne – on tälle armon evankeliumin etenemisen estäjälle Raamatulla tiukkoja terveisiä: ”Pyrkikää rauhaan kaikkien kanssa ja pyhitykseen, sillä ilman sitä ei kukaan ole näkevä Herraa; ja pitäkää huoli siitä, ettei kukaan jää osattomaksi Jumalan armosta” (Hebrealaiskirje 12: 14-15).

 

Olli-Pekka Tuikkala

 

Lähteet:

Raamattu

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/paavi-varoitti-kristittyja-kaannyttamasta-muita-uskoonsa-muslimimaassa-pyydan-teilta-ei-kaannytystyota/7347036#gs.3dxy1w

https://www.independent.co.uk/news/world/europe/pope-francis-says-he-would-baptise-aliens-9360632.html

http://www.infowars.com/pope-francis-likens-jesus-to-isis-says-muslims-migrants-must-breed-with-europeans/

Summit: https://www.youtube.com/watch?v=Gpib4mqavaU

Paavi USA:sta: https://prophecyinthenews.com/world_news/pope-francis-world-government-must-rule-u-s-for-their-own-good/

 

JJulkaistu MV- Lehdessä 01.04.2019 23:18