Onko Gates se Peto?

 

Tyttäreni meilasi netistä löytämänsä, mielenkiintoisen tekstin: ”Näyttää siltä, että Bill Gates voi tuosta vaan kehitellä rokotteita ja työntää niitä maailman väestön kurkusta alas – ilman mitään lääketieteellisiä lisenssejä tai lupia. Mutta tohtori Sebi ei saanut sanoa että hän paransi sokeritaudin, syövän, AIDS’in, herpeksen ja monia muita – vaikka hän tekikin niin, ja pystyi sen oikeudessakin todistamaan, 70:lla patentilla sekä todistajalausuntojen kautta”.

 

Niinpä – this is the world we live in … ja loppupelissä tuossa jo aiemmin artikkeloimassani keississä kävi vieläpä niin, että todellinen ja tunnistettu naapurustonsa hyväntekijä, räppäri Nipsey Hussle, kiinnostui Sebin oudosta tarinasta – ja lopulta kuolemasta - niin huolella, että omista rahoistaan maksoi dokumenttielokuvan teon ko. tapauksesta. Nipsey vähän leukaili, että nyt hänet varmaankin ammutaan. Ja näin kävikin. 

 

Raamattu kertoo, että Maata kohtaa kerran sellainen aikakausi, jolloin jopa tosiuskovien kristittyjen ”rakkaus” kylmenee (Matt. 24:12). Miksi? Sama jae kertoo syyn: ”sentähden, että laittomuus pääsee valtaan”.

 

Ei tarvitse muuta kuin kahlata muutama artikkeli tältä blogilta voidakseen todeta, että tämä aika jossa elämme, on kuin ”toteuma” tuosta Raamatussa ennustetusta. Ja Raamattu ennustaa myös muutakin jännää, joka sekin ”osuu” juuri tähän aikaan.

 

Mm. amerikkalainen päättäjä Barr osuvasti rinnasti, että se karanteeni jossa meistä monikin on nyt rajoitettuna, ei itse asiassa poikkea mitenkään kotiarestista. Tuo ”vankeus” aiheuttaa paljon pahaa: lapset ovat nälkäisinä kotona, vanhemmilta katoaa työpaikkoja, väkivalta kotonakin lisääntyy – ja juominen. Kuten Kiinassa ensin, p(l)andemia aiheuttaa suoranaisesti myös avioerojakin – sekä väärä rahallinen tukeminen jopa tappouhkauksia rahaa saaneille ...

 

Ja sitten on tämä tyrannia, jota juuri rakennetaan - lääketieteen nimissä ja pakotukseksi. Tuossa viitekehyksessä, tutkitaanpa raamatunkohtaa Dan. 8:25: ”Ja hänen oveluutensa tähden onnistuu petos hänen kädessään. Hän hautoo suuria sydämessään, ja keskellä rauhaa hän tuottaa turmion monille. Ruhtinasten ruhtinastakin vastaan hän nousee, mutta ilman ihmiskättä hänet muserretaan”.

 

Ja kun oikein tarkkaan kohtaa tutkitaan, tuo ”keskellä rauhaa” olisi alkukielellä myös ”kaikessa hiljaisuudessa”. Oli kummin päin vaan, ystävämme Bill on kyllä tuottanut turmiota monille, ympäri maailman – erityisesti Intiassa – ja monin tavoin: hän säätää säitä kuin mikäkin jumala, rokottaa kuoliaaksi asti, ilman valtuutusta istuttaa koko maailmaa kodeissaan odottamassa piikkiä – ja yhdessä Microsoftinsa kanssa patentoi numerolle 060606 raamatullisen Pedon Merkin täydellisesti täyttävän järjestelmän ja seurantavälineet, globaalin ostamisen ja myymisen halutessaan estäen.

 

Muodostavatko sitten Microsoft ja sen perustaja pelätyn Antikristuksen tai Pedon vallan, mistä Raamatun Ilmestyskirja kertoo? Ei huono veikkaus ollenkaan — sillä joka tapauksessa yli 80 prosenttia maailman tietokoneista pyörii Microsoft’in käyttöjärjestelmällä, ja Bill Gates oli jo jonkin aikaa maailman rikkain mieskin – mahdollisesti kohta taas uudelleen. Ei hassumpi kokonaisuus ja yhdistelmä voimaa ja vaikutusvaltaa.

 

Bill Gatesin, Microsoftin perustajan, koko nimi virallisesti on William Henry Gates III. Ja kun käyttää juurikin tietokoneiden yleistä merkistöstandardia ASCII’ta (American Standard Code for Information Interchange), nimi “Bill Gates III” tuo yllättävän numeroarvon. ASCII- koodihan on sitä, millä tietokoneemme kommunikoivat keskenään ja sisäisestikin.

 

Tietokoneen jokaisella kirjaimella ja numerolla on vastaava ASCII- koodi. Testataanpa tuo ”Bill Gates III”:

 

B = 66

I = 73

L = 76

L = 76

 

G = 71

A = 65

T = 84

E = 69

S = 83 , joista siis tulee yhteensä summaksi 663.

 

… ja kun hän on siis kolmas William Henry Gates, tuo roomalainen esitystapa ”III” on jo itsessään numero, eli:

 

I = 1

I = 1

I = 1  => ... 666 ...

 

Niinpä – iso osa maailman väestöstä tulee näkemään – ja karvaasti kokemaan – kuka se Antikristus sitten lopulta on. Mitä niihin ”vaaleihin” tulee, niin Bill Gates olisi suorastaan erinomainen, vaatimukset täyttävä ”ehdokas” – kuten moni kaverinsakin ...

 

”Ja väkevä on hänen voimansa, vaikka ei tosin hänen omasta voimastaan, ja ihmeellisen paljon hän saa aikaan hävitystä; ja hän menestyy siinä, mitä hän tekee, ja hän tuottaa turmion väkeville ja pyhien kansalle” (Dan. 8:24).

 

Olli-Pekka Tuikkala

 

Lähteet:

Raamattu