Nykyajan ”ennustajaeukko” – Simpsonit

 

Mielenkiintoinen piirrossarja tämä Simpsonit. Kaikenlaisen kohelluksen keskellä ikäänkuin huomaamatta meille tarjotaan mukautusta. Eli tulevia kerrotaan ennalta – jäämään alitajuntaasi pyörimään, myöhempää hyödyntämistä varten. Mutta kenen?

 

Aloitetaanpa tuoreimmasta: miten itse asian näet – kun kaikki kerrotaan edeltä ja tapahtuma toteutuksineen aina muistuttaa kuin jotakin rituaalia: Simpsonien 19. kauden osassa 7 – alkuperäiseltä nimeltään ”Husbands & Knives”, joka esitettiin marraskuun 18., 2007, kertoo Margen perustamasta jumppasalista. Osan lopussa pääosanäyttelijät ryntäävät kirkon näköiseen rakennukseen, jonka nimi on Notre Dame of Springfield. Vaikka netistä löytyy kuvia (manipulaatioita), joissa ko rakennus on tulessa, itse varsinaisessa osassa rakennus ei pala. Mutta – sen edessä on mellakat, joissa viikattein ja talikoin varustautuneet mellakoitsijat riehuvat soihdut palaen. Voila’: Ranskan Notre Dame ja keltaliivien rähinät – 12 vuotta edeltä, ennen tapahtumistaan.

 

Kyseisessä osassa on toinenkin, vielä toteutumaton ”ennustus”: meteoriitti iskeytymässä pilvenpiirtäjiin. Kuten NASA- artikkeleissani olen osoittanut, meidän tulee suhtautua varsin kriittisesti siihen ”maailmankaikkeudenkuvaan” mitä ovat meille piirrelleet – viimeisimpänä musta aukko, muka. Sillä eihän Raamattu puhu ollenkaan sellaisista ”tieteen löydöistä” kuten aurinkokunta, linnunradat tai galaksit. Mutta Raamattu puhuu isoista kivistä, Joos. 10:11: ”Ja kun he paetessaan Israelia olivat Beet-Hooronin rinteessä, heitti Herra taivaasta heidän päällensä isoja kiviä, koko matkan Asekaan asti, niin että he kuolivat; niitä, jotka kuolivat raekivistä, oli useampia kuin niitä, jotka israelilaiset surmasivat miekalla” (vrt. Jes. 30:30, Hes. 13:11, Hes. 13:13, Hes. 38:22). Ei sieltä, Simpsonien etiäisessä, silloin siis ole tulossa meteoriitti vieraasta galaksista – vaan tuomion kivisade Kaikkivaltiaalta.

 

Sitten, Disneyn tekemä Foxin osto ennustettiin 1998 – mikä sitten tapahtuikin 19 vuotta myöhemmin. Simpsonien osassa, ”When You Dish Upon a Star”, nähdään kyltti joka sanoo: “20th Century Fox, a division of Walt Disney Co”.

 

Kuinkas sitten nämä hiukkaset – joiden kiihdyttämisen ”pimeyksistä” kerroin artikkelissani “Demonien Tsunami”. Kansainvälisen tutkimusjärjestön CERN:in logossa on 666 ja ko laitoksessaan heillä ”tähtiportti”, josta ulos ryntääviä piruja pyydystellään kuin Ghostbustersissa! Siis ihan oikeesti näin suunnittelevat – ja mukana myös CIA – joka ei siis ole lyhennys sanoista ”Christians In Action”... Eli, Higgsin bosoni -hiukkanen, nk ”Jumala-partikkeli”, ennustettiin Simpsoneissa 1998 – toteutui 2012.

 

Ja tietenkin, Trumppi toitotettiin tehtäväänsä – mikä sitten lopulta lieneekään - mutteripäiden show’ssa jo etukäteen: itse ennustus v. 2000, toteutuma 2016. Kun Lisa Simpson istui presidentin tuolilla, hän totesi: ”Kuten tiedätte, olemme perineet melkoisen murskabudjetin presidentti Trumpilta”.

 

Ehkä selkein osoitus siitä, että Simpsonit ovat edeltäkerrontaa – ei siis sattumien vaan suunnitelmien – on se sarjan osa, joka nimenomaan käsitteli ennustamista: vuosina 1992, 1993 ja 1994 Simpsonit ennustivat peräjälkeen kaikki amerikkalaisen jalkapallon Super Bowlin voittajajoukkueet.

 

Pilvenpiirtäjiin vielä palataksemme, mitenkäs sitten tämä surullisen kuuluisa 9/11? Simpsoneilla oli näemmä etiäinen asiasta jo NELJÄ VUOTTA ennen tapahtumaa! Osa nimeltä ”The City of New York vs. Homer Simpson”, mikä esitettiin syyskuun 21., 1997, sisälsi tarkan viittauksen (ks lähteen kuva), joka ei voi olla sattumaa. Joskaan mikään ei taaskaan tietysti liity yhtään mihinkään ...

 

 

No mutta – kaikelle on tietysti ja tottakai aivan luonnollinen selityksensä: ”Oikeiden olosuhteiden vallitessa, me voimme tietää asioita joita me emme tiedä tietävämme, ja me voimme joskus ennustaa tulevia,” sanoi tri Bernard Beitman, Missourin Yliopiston psykiatrian osaston aiempi puheenjohtaja. Tuohon diipaan ei voisi paremmin kommentoida kuin sketsihenkilön littanaksi lanauksella: ”Sanonko mitä? No enpäs sano. Kikkelis kokkelis”.

 

”Kuin mieletön, joka ammuskelee tulisia surmannuolia, on mies, joka pettää lähimmäisensä ja sanoo: "Leikillähän minä sen tein".” (Sananlaskut 26:18-19)

 

Olli-Pekka Tuikkala

 

Lähteet:

Raamattu

Notre Dame (kohdassa 7:37): https://www.youtube.com/watch?v=Jh4JldqPql4

9/11 ym: https://www.irishtimes.com/culture/tv-radio-web/how-the-simpsons-predicted-9-11-trump-and-disney-fox-1.3391062

Isot (rae)kivet: https://en.wikipedia.org/wiki/Gibeon_(meteorite)