Ne ovat pian ovellasi

 

Jännä tosiasia on se, että vaikka päivä päivältä globalistien toimenpiteet käyvät yhä ilmeisimmiksi ja näkyviksi, osa seuraajista edelleen haluaa leimata kaiken salaliittoteoriaksi. Kannattaa pikkuhiljaa jättää se ”teoria” pois, ja alkaa miettia nk. plan B’ta – ettei se raaka herätys tapahdu vasta silloin, kun seisovat ovesi takana.

 

Sillä näin on jo alkanut tapahtua, USA:ssa ja Briteissä. 

 

Ai miksikö? No siksi, että käynnissä on ”suunnitelma”. Se kirjoitettiin ja painettuna julkaistiinkin jo vuosia sitten. Ja siinä keskeisenä vauhdittajana oli ”pandemia”, jolla koko maailma saataisiin kotiarestiin.  

 

Harry Vox’ia haastateltiin tuossa aiheessa vuonna 2014, ja hän jo silloin käytännössä kertoi ikäänkuin käsikirjoituksena sen, mitä juuri nyt näemme ympärillämme. 

 

No mitä tämä sitten seuraavaksi tuo? Palataanpa aiemman artikkelini elokuvaan, The 5th Wave – Viides Aalto: tulee paha epidemia jonka takana ovat jonkinlaiset Alienit (?). Eri ”aalloissa” (!) iskevät Maan väestöön ja lopulta pääosan tyttö joutuu todistamaan, kuinka oma armeija säälimättä tuhoaa siviilejä. Ne ”alienit” tulevat sitten auttamaan ...

 

Mitäs USA:ssa nyt tapahtuu? Trump on jo myötämielinen ajatukselle, että armeija alkaisi hoitaa Covid- rokotukset. 

 

Mutta ei se ole USA, jonka ”nimiin” kaikki tämä tehdään – sillä Chicagon pormestari Lori Lightfoot jo myöntää nimittävänsä poliisijohtajiksi sellaisia, jotka lupaavat "sitoutua uskollisesti uuteen maailmanjärjestykseen".  Ja YK (!) kerää USA:ssa siviilien aseet pois (?) – ja taas siihen ”suunnitelmaan” kuuluvat myös keskitysleiritkin ...

 

Ja samaan aikaan NWO:n työkalun - YK:n - Human Rights High Commissioner Michelle Bachelet esittää, että näiden kotiarestien tulisi jatkua edelleen. Voivat sitten jatkaa samoja käytäntöjä joita mm. Michiganin kuvernööri Gretchen Whitmer ja New York’in kuvernööri Andrew Cuomo oikein säädöksin implementoivat: sellaisia vanhuksia joilla on jo Covid-19, pitää asuttaa terveiden vanhusten hoitoloihin (vrt. Kiuruvesi). 

 

Kerrataanpa loppuun eräs YK:n alijärjestön loppulauselma: ”Nykyiseen valtavaan, maailman kantavuuskyvyn ylittävään väestökasvuun ei voida vastata tulevan syntyvyyden vähentämisellä ehkäisyn, steriloinnin ja abortin keinoin, vaan siihen on vastattava tässä hetkessä vähentämällä nykyisiä, jo olemassa olevia lukumääriä. Tämä on välttämättä tehtävä - millä tahansa tavalla”.   

 

”Armelias mies tekee hyvää itsellensä, mutta armoton syöksee onnettomuuteen oman lihansa” (Sananl. 11:17).

 

Olli-Pekka Tuikkala

 

Lähteet:

Raamattu