Maailmanlaajuisen eksytyksen ”pukuharjoitukset”

 

Neljä vuotta sitten Tech Times kirjoitti ympäri maailmaa kuulluista, oudoista trumpettiäänistä. Tulisivatko nuo törinät Jumalalta, alieneilta vaiko ihan maapallosta – jonka ”akselin jyminästä” Eputkin lauloivat.

 

Sen verran tanakkaa toitotusta oli tarjolla, että ihmiset ympäriinsä olivat jääneet lähes pakokauhuun kuultuaan sellaista, jonka uskottiin olevan pahalta kuulostavaa trumpetin (pasunan) ääntä jostain taivaan tunnistamattomasta lähteestä.

 

Monet onnistuivat nappaamaan äänet someen. Tarjontaa oli niin USA:sta, Kanadasta, Australiasta, Saksasta, Itävallasta, Ukrainasta kuin Valko-Venäjältäkin. Eräällä videoista, lapsi Saksassa on suorastaan jäykistynyt paikalleen äänen kuullessaan.

 

Kimberly Wookey Kanadasta onnistui tallettamaan useita näytteitä, jotka julkaisi YouTubessa. Hän kertoi: ”Jo toista kertaa kuulen näitä kummallisia ääniä täällä Terrace BC:ssä. Ensin 19. kesäkuuta 2013, joskin silloin nuo mölinät eivät olleet niin voimakkaita."

 

Toisen kerran, 29. elokuuta 2013, Wookey heräsi kovaan ääneen, jonka heti tunnisti edelliskerrasta. Myös hänen 7- vuotias poikansa oli herännyt tuohon pelottavaan ääneen.

 

Wookey painotti, ettei usko noilla äänillä olevan mitään tekemistä uskonnollisten rituaalien tms kanssa, tai että nuo äänet olisivat tulleet alieneilta – taikka esim junista tai jonkinlaisesta rakentamisesta.

 

Aaron Traylor Montanasta taas kertoi, että hän oli kärsinyt jatkuvista painajaisista loudattuaan nuo kauhistuttavat äänet nettiin. Hän kertasi, kuinka hänen vaimonsa oli ravistanut hänet hereille eräänä yönä, koska Aaron oli huutanut unissaan.

 

Traylor kertoi kuulleensa äänen ensimmäistä kertaa, kun oli tyttärensä kera koiraa ulkoiluttamassa. Kun he kuulivat tuon aavemaisen äänen, hänen tyttärensä kävely pysähtyi kuin seinään, ja koira heristi voimakkaasti korviaan.

 

Mutta – ei hätää: NASAhan se taas tulee ja pelastaa: nämä olisivat lähes selviä "Maan taustaääniä". NASA:n edustaja rauhoittelee: ”Jos ihmisillä olisi radioantennit korvien tilalla, kuulisimme suorastaan sulosinfoniaa planeetastamme”.

 

Jahas. ”Planeettaa” ei löydy Raamatusta, ei myöskään ”aurinkokuntaa”, ei ”galaksia” eikä ”linnunrataa”; samoja NASAn edustajien ”radioantenneja” siis Luomakuntaan lisäliimattuina. Raamatun mukaan Maa ei liiku – vaan auringon ja kuun, noiden Maan valojen, liike pysähtyy - taivas/taivaankaari jonka yläpuolella Jumala istuu, on kuin teltta Maan yllä, Maalla on ääret (ei ole pallo) ja neljä kulmaa – Ilmestyskirjassa enkelit pidättelevät jopa tuulia. Joku siis satuilee – eikä se satuilija ole Jumalan Sana, Raamattu. Tämän ”tunnusti” myös NASAn perustaja Wernher Von Braun hautakivessään lukevalla psalmilla: ”Taivaat julistavat Jumalan kunniaa, taivaanvahvuus ilmoittaa Hänen kättensä tekoja.” (Psalmit 19:2)

 

Sillä satu-NASA sanoi että noita ääniä voisi verrata siihen taustamusiikkiin, jota usein kuullaan sci-fi- elokuvaklassikoissa (?!). Ääniekspertit kuitenkin oikaisivat, että ne varsinaiset Maan aiheuttamat äänet eivät ole science fictionia. Aika pöllöä taas kerran NASA:lta; heprean kielessä nasa tarkoittaa ”pettää”.

 

Viime vuoden lopulla BBC kertoi, että mystisiä kovia ääniä on raportoitu satojen vuosien ajan ympäri maailmaa. Yhdysvaltain geologian tutkimuskeskuksen tiedemies David Hill kertoo, että erilaiset luonnonilmiöt voivat aiheuttaa kummallisia, koviakin ääniä. Esimerkiksi hiekkadyynit voivat tietyissä olosuhteissa tuottaa vihellystä tai laulun kaltaista ääntä. Hill olettaa myös, että maanjäritykset selittävät suurimman osan oudoista kovista äänistä.

 

Eli maanjäristys osaa siis soittaa trumpettia, joskin epävireisesti (?). Aiemmin maailmalla on kohistu myös huminasta: epämääräisistä äänihavainnoista, joille ei ole löytynyt selvää selitystä. Ettei vain olisi ihan tavallista tinnitusta tuo Itävallankin sysikarmea ujellus, joka herättäisi kuolleetkin (ks. viimeinen video) – kuten ”viisaat” heti ovat selittämässä (https://fi.wikipedia.org/wiki/Humina )

 

 

Minäpä kerron paljon paremman selityksen. Mitäpä nämä ovat muutakaan kuin ”pukuharjoitusta” tulevaa ”avaruusshow’ta” silmällä pitäen – show’ta, jolla on tarkoitus harhauttaa koko maailman väestö ”uuteen uskontoon”, jonka keskiössä on mies, joka tunnetaan nimellä Antikristus. Tämä show on avattu detaljeiksi artikkelissani ”NASA esittää: projekti nimeltä Blue Beam”.

 

Ja kun neljä vuotta sitten pantiin ”audio-osuutta” kuntoon, tänään harjoitellaan jo ”visuaalisia” osioita, jälleen kerran aivan ympäri maailman, ks. https://www.youtube.com/watch?v=MhSqtmfb7xE

 

Siellä on jo kaiken maailman trikit käytössä – jopa koko taivasalue milloin verenpunaisena, milloin kullanvihreänä. Kaikenlaiset vekottimet lentää, pelottavat pilvet pönöttävät paikoillaan vaikka tuulee tanakasti – ja mitä kummallisemmat valoilmiöt vilkkuvat: jopa se okkulttinen ”kaikkinäkevä silmä” siellä kyyläämässä. Ja näitähän on testailtu jo aiemminkin, eri puolilla maailmaa (ks artikkelini ”Kiinassa rakennetaan nyt talot pilviin”).

 

Mutta - tämä on kaikki sitä aivan samaa, ikivanhaa sylttytehdasta: maailmankaikkeudessa eivät vaikuta mitkään muut ”alienit” kuin langenneet enkelit, demonijoukot. Toisin kuin Jumala, ne eivät voi luoda mitään, joten heidän ”luomuksensa” on tekniikan tötteröitä ja törinää – jotka kieltämättä tänä päivänä ovat jo varsin edistyneitä.

 

Ja imitointia kaikki tyynni. Kun Raamattu ennustaa, että taivaalla on oleva peljättäviä näkyjä ja suuria merkkejä (Luuk. 21:11) – kuten mainittua ”ruttoa”, nälänhätää (jo Suomessakin) ja maanjäristyksiäkin jo on, niin samalla tavoin paholainen demoniensa kanssa imitoi kaikkea mitä osaa ja pystyy – matkien siis jopa taivaallisen trumpetin – pasunan – ääntä (1. Korinttolaiskirje 15:52).

 

Tuon raamatunkohdan OIKEA pasuna viestittää silloin Kristuksen seurakunnan, tosiuskovien, poisottoa tästä maailmasta. Piru riivaajineen jää tänne. Ja hän tekee kaikkensa, että myös mahdollisimman moni ihminen harhautettaisiin ulkopuolelle sitä pelastettujen ryhmää, joka otetaan pois ennenkuin se maailmanhistorian kauhistuttavin ajanjakso alkaa (Dan 12:1).

 

”Olkaa raittiit, valvokaa. Teidän vastustajanne, perkele, käy ympäri niinkuin kiljuva jalopeura, etsien, kenen hän saisi niellä.” (1. Pietarin kirje 5:8).

 

Olli-Pekka Tuikkala

 

Lähteet:

Raamattu

Tech Times: https://www.techtimes.com/articles/53996/20150519/strange-trumpet-sounds-heard-over-u-s-canada-australia-other-countries-from-god-aliens-or-just-our-planet-videos.htm

Kanadan ”pasunisti”: https://youtu.be/FHi6LjKuNl4

Teksasin ”töräyttelijä”: https://youtu.be/-dIG3sWhyuc

Australian ”ujeltaja”: https://youtu.be/-Edn9GcfEAk

Melbournen ”mekkala”: https://youtu.be/BuMWhjbkEOM

Törinää ja trumpetointia: https://videos.dailymail.co.uk/video/1418450360/2015/05/1418450360_4240451003001_4239891627001.mp4