Iranin hyökkäys Israeliin – muna vaiko kana?

 

Teksti-TV juuri: "Iran aloitti hyökkäyksen Israelia vastaan myöhään lauantaina. *** Hyökkäystä edelsivät päiviä kestäneet pohdinnat, joissa arveltiin Iranin valmistelevan hyökkäystä Israeliin kostona iskusta, jossa kuoli kaksi iranilaiskenraalia ja muita Iranin vallankumouskaartin jäseniä Syyriassa alkukuusta." ***

 

Tuossa jo pari vuotta sitten kirjoitin seuraavia: “Mutta – näyttää pahasti siltä että juurikin nämä anglosaksit ovat tänään kiihottamassa joko Venäjää tai Irania iskemään ensin joku isku, ja sitten länneltä heti perään rankka retaliaatio.

 

Koko seuraava kertomus kannattaa kuunnella (vrt. julkaisuvuosi). Eli Bill Ryan kertoo ko. ”Anglo-Saxon Missionista”, vuonna 2010. 

 

Kesäkuussa 2005 noin kolmekymmentä ”veljeä” kokoontui Lontoossa. Nämä vaikutusvaltaiset henkilöt pahoittelivat, että Israelia ei oltukaan vielä saatu hyökkäämään Iraniin. Ja toinen ongelma oli Kiina: se olikin päässyt kasvamaan aivan liian lujaa.

 

Niinpä kokous näki välttämättömäksi kehittää sarjan tapahtumia, joilla saataisiin jompi kumpi noista valloista ”iskemään takaisin”. Se tarkoittaisi ydiniskua Lähi-idässä.

 

Kun maailma katsoo tuota käsikirjoitettua iskua kauhusta jäykkänä, ihmiset tulevat vaatimaan keskitettyä poliisivaltiomallia, matkustuksen rajoittamista, viestinnän blokkausta, tapaamisten rajoittamista, kaiken protestoinnin kieltoa jne kivaa. Eli, marshall law/poikkeustila Länsimaihin.

 

Tämän shakkipelin keskeinen siirto tulisi olemaan se, kun Kiinaan isketään biologisilla aseilla. He tulisivat laskemaan liikkeelle flunssan kaltaisen viruksen, joka on geneettisesti suunnattu kiinalaisiin. Se tulisi leviämään kuin kulovalkea, tiputtaen paljon väkeä. Nuo tyypit nauraen totesivat: ”China will catch a cold”.

 

Kiinaflunssan jälkeen tulisi kolmas maailmansota sekä muut väestönvähennystemput jne.

 

Suunnitelma, josta Hitler olisi ylpeä - tämä Anglo-Saxon Mission. Jonka tapahtumat eivät ole kalenteriohjatut, vaan järjestysohjatut.

 

Ja jokin geofysikaalinen mullistuskin olisi edessä – Great Resetin lisäksi. Vrt. siemenpankkivarautuma Svalbardissa jne. ja eliitti kaivautumassa maanalaisiin bunkkereihinsa.

 

Kohta 27:00: jos(kun) maailmassa tapahtuu jokin kaiken mullistava katastrofi, niin parhaiten siitä toipuvat maat, jotka on jo valmiiksi kyykytetty Kiinan kaltaiseksi joo-joo- yhteiskunniksi. 

 

Eli, uuden Maan periminen: ”New world needs to be rebuilt after a cataclysm, they want the Anglo-Saxons to be doing it”.”

 

Nyt, kun Syyria siellä rattaissa välissä, niin jokohan Damasko kohta tuhoutuu pysyvästi, Jes. 17:1?

 

Voi voi: Raamatun mukaan se tosi Israel on pysyvästi Jumalan valinta: Jumala oli luvannut Israelin isille: "Minä en riko liittoani teidän kanssanne ikinä." (Tuom. 2:1)

Mutta Raamatusta tiedämme, että syystä tai toisesta Israel joutuu vielä kerran tilanteeseen, jossa kansasta tuhoutuu kaksi kolmasosaa - ja se jäljelle jäänyt kolmanneskin menee "helvetin" läpi (Sak. 13:8-9)

Vaikka tosikristitty olenkin, niin Raamatun kehoituksen vastaisesti EN ole siunaamassa Israelia niissä toimissaan, missä edelleen ovat Vanhan liiton uskossa: sillä rabbi Schneersonin mukaan Netanyahu on se viimeinen johtaja ennen messiaansa paluuta - ja Netan pitäisi "tehdä jotain juutalaisuuden lisääntymiseksi huomattavasti", jotta tämä m voisi tulla. 

Mutta - 
turhaan Bibi ja rabbi odottavat oikeaa Messiasta – sillä ihan heidän oman Raamattunsakin mukaan tämän on jo täytynyt ilmestyä:

 

“Ja kuudenkymmenen kahden vuosiviikon mentyä tuhotaan voideltu, eikä häneltä jää ketään. Ja kaupungin ja pyhäkön hävittää hyökkäävän ruhtinaan väki, mutta hän itse saa loppunsa tulvassa. Ja loppuun asti on oleva sota: hävitys on säädetty.” (Dan. 9:26)

 

Tuo pyhäkkö eli Jerusalemin temppeli hävitettiin v. 70. Mutta ennen sitä, Voideltu eli Messias, tuhottiin: Jeesus Kristus, Herrani.


Luuk. 21:9: “Ja kun kuulette sotien ja kapinain melskettä, älkää peljästykö. Sillä näitten täytyy ensin tapahtua, mutta loppu ei tule vielä heti."

Luuk. 21:28: “Mutta kun nämä alkavat tapahtua, niin rohkaiskaa itsenne ja nostakaa päänne, sillä teidän vapautuksenne on lähellä."

 

Olli-Pekka Tuikkala

 

Lähteet:

Raamattu