5G tappoi mehiläiset Kaliforniassa

 

Viime kuussa kuvatussa videossa mies kuvaa lukemattomia, pieniä hunajamehiläisiä kuolleena maassa, Sierra Madre’ssa. Hän seisoo kahden tornin välissä, joiden hän uskoo säteilevän tappavaa 5G säteilyä.

 

“Minusta on mielenkiintoista, että niillä on näitä vehkeitä täällä pystyssä, eivätkä he edes tiedä, ovatko ne turvallisia ihmisille,” mies sanoo, “mutta sen voin kertoa teille, että ne eivät varmasti ole turvallisia ympäristölle, sillä ne tappavat mehiläisiä kaikkialla täällä.”

 

Yhdessä kohtaa hän myös näki mehiläisen putoavan maahan. Hän sanoi kuulevansa niiden putoilevan.

 

Videon kuvannut mies kertoo olleensa paikan päällä useita kertoja ja on havainnut kuolleet mehiläiset, mutta nyt oli ensimmäinen kerta kun hän havaitsi kuolleita mehiläisiä vain noiden kahden tornin välisellä alueella.

 

”Minun kansani joutuu häviöön, sillä se on taitoa vailla. Koska sinä olet hyljännyt taidon, hylkään minä sinut, niin ettet saa olla minun pappinani. Koska olet unhottanut Jumalasi lain, unhotan myös minä sinun lapsesi” (Hoos. 4:6).

 

Olli-Pekka Tuikkala

 

Lähteet:

Raamattu